Tervetuloa pohtimaan puukerrostaloasuntoja ja -alueita nyt ja tulevaisuudessa!

         

Suomessa on rakenteilla ja suunnitteilla useita laajoja puukerrostaloalueita, esimerkiksi Helsingissä Jätkäsaareen ja Viikkiin, Saarijärvelle, Tampereen Vuorekseen ja Rauman Papinpeltoon. Näiden kohteiden lisäksi Suomeen valmistuu lähivuosina useita tuhansia puukerrostaloasuntoja.

Tehtäessä asumisen unelmista puukerrostaloissa totta tarvitaan tulevien asukkaiden, rakennuttajien, rakennusliikkeiden ja suunnittelijoiden näkemyksiä. Minkälaisia puukerrostalojen pitäisi Suomessa olla?

Kutsumme sinut aivoriiheen tavoitteenamme selvittää, millaisiin asumisen unelmiin puukerrostalorakentamisella tulisi vastata. Osallistuttuasi voit halutessasi tilata raportin tuloksista ja osallistua iPadin arvontaan. Tule mukaan ja kutsu päätössivulla myös muita tähän yhteiseen pohdintaan. Sivusto on auki 15. kesäkuuta 2012 saakka.

Tämä aivoriihi on osa työ- ja elinkeinoministeriön valtakunnallista puurakentamisohjelmaa. Tuloksia käytetään puukerrostalorakentamisen asukaslähtöiseen kehittämiseen. Aivoriiheen vastataan anonyymisti eikä yksittäisen vastaajan yhteystietoja yhdistetä vastauksiin.

Yhteistyöterveisin

 

 

Kirjautuminen

Kirjautuminen epäonnistui. Tämä tuote on suljettu.