Meitä ihmisiä on moneksi. On erilaisia tapoja, ajatuksia, perinneruokia, äidinkieliä ja synnyinmaita. Kulttuurien kohdatessa monet asiat voivat ilahduttaa ja toisaalta hämmentää tai harmittaa.
Yhdessä puhuminen ja toisten ymmärtäminen edistää myönteisiä asenteita. Tässä virtuaalisessa aivoriihessä pääset pohtimaan samoja asioita. Tavoitteena on kuulla nuorilta, mitä monikulttuurisuus merkitsee ja miten suvaitsevaisuutta voisi lisätä kouluyhteisöissä eri puolilla Suomea.
Sinulla on tilaisuus päästä kertomaan omat näkemyksesi ja arvioimaan myös toisten osallistujien ideoita. Osallistumisaikaa on 8.2.2013 saakka. Kaikki ajatuksesi esität nimettömänä eikä yksittäisiä vastaajia voi vastausten joukosta tunnistaa.
Vastaavaa valtakunnallista verkkohaastattelua nuorten suhtautumisesta monikulttuurisuuteen ei ole aiemmin Suomessa tehty, vastauksesi on siis tärkeä. Tuloksia hyödynnetään koulutuksen kehittämisessä ja Walterin KYTKE-projektin seuraavan vuoden työpajojen ja materiaalin suunnittelussa. Tuloksille pyritään myös saamaan laaja medianäkyvyys ja nostamaan asia yleiseen keskusteluun.
Tässä pohdinnassa ei ole yhtä oikeaa vastausta, joten kerro rohkeasti oma mielipiteesi.
Tervetuloa mukaan yhteiseen pohdintaan!
Jukka Gustafsson
Opetusministeri