Opetus- ja kulttuuriministeriö

Opetus- ja kulttuuriministeriön koululaiskysely 2017


Hei,

vuosi sitten lähetin kouluusi kyselyn, mitä sinä ja muut oppilaat haluaisitte harrastaa koulussa iltapäivisin. Kyselyyn vastasi 118 000 koululaista 1 107 peruskoulusta. Kiitos vastauksistanne.

Nyt uusimme koululaiskyselyn. Voit vastata siihen vaikka olisitkin vastannut viime vuonna. Meillä on uusiakin kysymyksiä.

Koululaisten kyselyssä kertomien harrastustoiveiden perusteella opetus- ja kulttuuriministeriö rahoitti viime vuonna kouluihin tuhansia uusia harrastuksia koulupäivän yhteyteen.

Tänä vuonna teemme samoin, ja siksi haluamme kuulla sinun mielipiteesi:

Mitkä taiteenalat ja liikuntalajit kiinnostavat sinua ja millaisia harrastuksia haluaisit omaan kouluusi? Jos sinulla ei ole mieluisaa harrastusta, kerro meille miksi.

Minusta on tärkeää, että jokaisella lapsella ja nuorella on mahdollisuus ainakin yhteen itselle mieluisaan harrastukseen. Etsimme tapoja, miten harrastaminen olisi mahdollista ihan jokaiselle.

Tämä kysely liittyy hallituksen taiteen, kulttuurin ja liikunnan kärkihankkeiden toteuttamiseen vuosina 2016-2018.


Kyselyn vastausaika on 20.2.-24.3.2017.

 

Harrastusterveisin,

Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen